Tulevaisuusopas-sivuston tarkoitus on auttaa Sinua laajentamaan havaintokenttääsi ja löytämään uusia, inspiroivia asioita.
Laajentamisen lisäksi pyrimme myös kiteyttämään ja selkiyttämään informaatiota. Tulevaisuusoppaan näkökulma ja tapa lähestyä asioita kumpuaa ensisijaisesti suomalaisen yhteiskunnan, ihmisten ja heidän organisaatioidensa näkökulmasta.
Merkittävät innovaatiot syntyvät usein siten, että kiinnostava ilmiö havaitaan aluksi oman alan tai kontekstin ulkopuolella. Tämän jälkeen ilmiö tai idea siirretään uuteen asiayhteyteen omalle alalle hyödynnettäväksi. Hyvät ideat ovatkin usein niin sanottuja kombinatorisia innovaatioita.
Samanaikaisesti valtaosa organisaatioissa tapahtuvasta ajattelutyöstä keskittyy kuitenkin oman alan tai läheisten alojen ilmöiden havainnointiin ja analysointiin. Tulevaisuusopas on työkalu tämän sudenkuopan välttämiseen.
Trendien evoluutio
Jokainen trendi kehittyy, yleistyy ja kuihtuu omalla tavallaan, mutta useimpien trendien evoluutiossa on havaittavissa joitakin yhteisiä piirteitä.
Heikot signaalit ovat uusia, mielenkiintoisia ilmiöitä, jotka voivat havainnollistaa olemassa olevia kuluttajatrendejä, enteillä olemassa olevien trendien muuttumista tai olla uusien trendien syntymiseen viittaavia ensimmäisiä merkkejä. Signaaleihin liittyy usein eniten epävarmuutta. Signaali saattaa kadota merkityksettömänä historian hämärään tai olla ensimmäinen merkki muodostumassa olevasta trendistä.
Heikko trendi muodostuu usein siten, että useampien signaalien taustalta alkaa hahmottua jokin niitä yhdistävä kehityskulku. Heikkoon trendiin liittyy trendeistä eniten epävarmuutta. Heikko trendi koskettaa jo useampia ihmisiä, mutta sen tulevaisuudesta ei ole vielä varmuutta. Heikko trendi voi olla merkittävä varhaisten omaksujien keskuudessa, vaikka se ei valtaväestöä vielä koskettaisikaan.
Nouseva trendi muodostuu usein siten, että heikko trendi alkaa koskettaa suurempaa ihmisryhmää tai yhä useampi signaali kertoo heikon trendin vahvistuvan. Nouseva trendi koskettaa jo melko suurta ryhmää kuluttajista ja voidaan pitää todennäköisenä sen merkityksen kasvua myös tulevaisuudessa
Voimakas trendi on kehityskulku, jota tukee merkittävä määrä tutkimustietoa ja siihen liittyy pienin määrä epävarmuutta.
Kuinka havainnoin trendejä, kerään signaaleita ja orientoidun tulevaisuuteen?
Näkemyksellisen tulevaisuushorisontin rakentaminen ei ole tehtävä helpoimmasta päästä. Vision muovaaminen kaikesta informaation paljoudesta on kuitenkin äärimmäisen palkitsevaa. Tiukasti kilpaillussa informaatiotaloudessa suunnan ja kokonaisuuden hahmottamisen merkitys korostuu, koska muutokset ovat nopeita. Tässä ympäristössä reagointikyky, intuitio ja henkinen joustavuus ovat suotuisia ominaisuuksia. Ennakoinnissa korostuu paitsi kulttuuris-yhteiskunnallinen ymmärrys nykyhetkestä myös kyky nähdä maailma sellaisena kuin se ei vielä ole. Ennakointi avaa uusia näkökulmia, mutta se on myös keskeinen osa riskienhallintaa.
Heikkojen signaalien yhteydessä puhumme usein altistumisesta, inspiroitumisesta ja uusien yhteyksien näkemisestä. Mielenkiintoinen uusi ilmiö aiheuttaakin juuri tällaisen reaktion. Ensin se hämmentää, kenties herättää vastareaktion. Tietty ärsyttävyys on ominaista monille mielenkiintoisille signaaleille, ne haastavat tutut ajattelumallit pientä kitkaa aiheuttaen. Mutta miten altistuminen tapahtuu?
Signaali- ja trendi-informaation keruu ei ole sinänsä mitään salatiedettä. Kaikki olennaiset havainnointitavat ovat vapaasti ulottuvillamme. Esimerkiksi Richard Watson, yksi maailman tunnetuimmista futuristeista, kertoo hahmottavansa tulevaisuuden trendejä lähinnä keskeisten sanomalehtien avulla. Verkko on näinä päivinä ylivoimainen väline uuden tiedon etsintään. Omien tiedonhankintakanavien jäsentelyyn kannattaa kuitenkin uhrata aikaa. Heikkojen signaalien osalta olennaista on löytää sopiva tasapaino sattumanvaraisen tiedon ja systemaattisen, päämäärätietoisen tiedonhaun välille.
Yksi parhaista työkaluista verkkoinformaation seuraamiseen ja kanavointiin on Twitter. Kyseessä on ns. mikroblogipalvelu, jossa viestien enimmäismitta on rajattu 140 merkkiin. Twitterissä valitaan seurattavaksi erilaisia lähteitä, esimerkiksi yksityishenkilöitä tai firmoja. Tällä hetkellä suurinkaan resurssein varustetut uutismediat eivät pysty kilpailemaan Twitterin kanssa tiedonvälityksen nopeudessa. Jos Twitteriin kerää paljon lähteitä, niin informaation määrä tuntuu aluksi kaoottiselta. Pian serendipiteetistä, niin sanotusta onnekkaiden sattumien mahdollisuudesta, alkaa kuitenkin innostua. Tiettyjen preferenssien pohjalta tapahtuvaan sattumanvaraiseen selailuun on kehitetty myös työkaluja, joista toimivaksi on osoittautunut esimerkiksi StumbleUpon. Tämänkaltainen johdateltu sattumanvaraisuus ruokkii myös assosiatiivista ajattelua ja kykyä nähdä yllättäviä yhteyksiä erilaisten ilmiöiden välillä.
Hyviä lähteitä ovat myös trendi- ja tulevaisuustutkimuksen ammattilaisten ylläpitämät blogit ja verkkosivustot. Heitä kannattaa seurata myös sosiaalisessa mediassa. Kaupallisten, usein tuote-estetiikkaan ja muotoiluun liittyvien trendien seurantaan keskittyviä sivustoja on useita. Jäntevyyttä ja rakennetta hajanaisen oloiseen signaalimaailmaan saa esimerkiksi seuraamalla suurten kansainvälisten tutkimustoimistojen julkaisemia tilastoja ja tutkimuksia. Verkkotrendejä voi kvantifioida havainnollisesti esimerkiksi Google Trends- ja Insights -työkaluilla. Tulevaisuustutkimusta tehdään myös akateemisessa maailmassa. Hitaiden rahoitusmallien ja vertaisarviointiprosessien vuoksi akateeminen tutkimus ei kuitenkaan yleensä sisällä esimerkiksi teknologia- ja mediailmiöitä, jotka olisivat aivan uusinta uutta.
Trenditiedon soveltaminen käytännössä
Pohdi, mihin kohtaan trendien evoluutiomallia tunnistetut ilmiöt sopivat. Tuloksena saattaa olla ajatuksiesi selkiytyminen tai vaikkapa ymmärrys siitä, että sinulta puuttuu tietoa jonkin signaalin tai trendin levinneisyydestä tai voimakkuudesta.
Evoluutiomallin avulla voit myös pyrkiä arvioimaan omia tietojasi signaaleista ja trendeistä. Pohdi esimerkiksi, kuinka paljon signaaleita ja trendejä pystyt sijoittelemaan eri luokkiin. Ihannetilanne olisi se, että sinulla on lukuisia ideoita evoluutiokäyrän alkupäähän eli kandidaatteja heikoiksi signaaleiksi ja nouseviksi trendeiksi sekä rajallisempi määrä selkeästi hahmottuneita kehityskulkuja nouseviin, voimakkaisiin ja heikkeneviin trendeihin. Jos testaat itseäsi, hyvä tulos on siis etupainotteinen käyrä ilmiöiden lukumäärällä mitattuna. Tämä johtuu muun muassa siitä, että mitä enemmän voimakkaiden trendien suuntaan liikutaan, sitä todennäköisemmin ne ovat jo kaikkien tiedossa eivätkä tarjoa sinulle ainakaan informaatioon tai näkemykseen liittyvää kilpailuetua.
Trendien evoluutiomallia voi myös hyödyntää organisaatiosi tarjonnan arvioinnissa. Tällöin sinun tulisi arvioida, millaisia trendejä omat tuotteesi ja palvelusi hyödyntävät. Sijoita siis malliin omat tuotteesi ja palvelusi sekä kehitysprojektisi. Hyvä tulos on se, että kaikki tuotteesi ja konseptisi eivät sijoitu ainoastaan voimakkaiden tai heikkenevien trendein alueelle. Syy on luonnollisesti se, että trendien tavoin tuotteilla ja palveluilla on omat elinkaarensa, jotka usein liittyvät juuri taustalla vaikuttaviin yleisempiin kehityskulkuihin. Jos kaikki tuotteesi ovat elinkaaren loppupäässä, ennemmin tai myöhemmin olet pulassa. Jos kehitysprojektisikin hyödyntävät lähinnä voimakkaiden trendien olemassaoloa, kehittämiesi uusien tuotteiden kaupallinen elinkaari saattaa jäädä turhan lyhyeksi.
